Suoratoistopalvelu MAXin toukokuu tuo meille ruutuihin useamman komedian saralla kunnostautuneen tähden, niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Voin siis luvata, että ainakin nauruhermoja kutkutellaan näin kevään kunniaksi. Lisäksi luonto ja sen voimat näyttäytyvät meille kaikessa komeudessaan ja kenties kauheudessaankin. Kurkkaa siis alta Maxin tämän kuun uutuudet, mielenkiintoista katsottavaa riittää ihan jokaiseen fiilikseen ja makumieltymykseen.
Tiesithän, että pääset nauttimaan Maxin sarjoista, elokuvista ja urheilusta liittymäasiakkaan etuhintaan - ilman määräaikaisuutta!
100 Foot Wave
Kausi 3 katsottavissa Maxilla 2.5. alkaen
100 Foot Wave on Emmy-palkittu HBO-dokumenttisarja, joka jatkuu nyt kolmannen kauden viidellä uudella jaksolla. Surffaukseen keskittyvä sarja on käynnistynyt jo vuonna 2021, ja se on saanut erityistä kiitosta mielenkiintoisesta aiheestaan sekä upeasta ja visuaalisesta kuvauksestaan ja kuvanleikkauksestaan. Tätä dokumenttia katsoessa pääset kokemaan aaltojen valtavan voiman ja kauneuden lähietäisyydeltä!
100 Foot Wave -sarjan keskiössä on yhdysvaltalainen lainelautailija Garrett McNamara perheineen. Kolmannella kaudella siirrytään Portugalin Nazarésta kohti aaltoja Tyynellämerellä, Marokossa, Italiassa ja Havaijilla. Dokumentissa pääsemme seuraamaan näiden extreme-urheilijoiden motivaatiota ja intohimoa lajiinsa sekä sen parissa koottuihin haasteisiin, elämää mullistaviin päätöksiin ja huippuhetkiin aallonharjalla ja tietenkin myös pohjamudissa.
Conan O’Brien Must Go
Kausi 2. katsottavissa Maxilla alkaen 8.5.
Suomea aikoinaan keskusteluohjelmassaan tutuksi tuonut Conan O’Brien on jättänyt Late Night -shownsa jo kauan aikaa sitten taakseen. Meidän iloksemme entisen presidenttimme kaksoisolento on kuitenkin tehnyt comebackin ruutuihimme hillittömän hauskassa matkailusarjassaan Conan O’Brien Must Go.
Nyt julkaistava sarjan toinen kausi koostuu neljästä tunnin mittaisesta jaksosta, jotka julkaistaan Max-suoratoistopalvelussa viikoittain yksi kerrallaan. Conan heittäytyy jälleen paikallisten kulttuurien pyörteisiin ja lyöttäytyy yhteen aiemmin podcastinsa kautta tapaamiensa fanien kanssa. Viime kaudella Conan suuntasi Norjaan, Argentiinaan, Thaimaahan ja Irlantiin. Mihin punatukkainen koomikkomme suuntaakaan tällä kertaa? Pian sen näemme!
Duster
Katsottavissa Maxilla 16.5. alkaen
Emmy-palkitun J.J. Abramsin Duster on kahdeksanosainen draamasarja, joka sukeltaa Yhdysvaltojen lounaisosiin 1970-luvulle. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Abramsin lisäksi LaToya Morgan. Abramsin käsialaa ovat olleet sellaiset menestyssarjat kuten Lost, Felicity ja Alias, eli tältäkin sarjalta voimme odottaa suurta suosiota ja menestystä.
Duster kertoo sisukkaasta pakoauton kuljettajasta Jimistä (Josh Holloway), jonka elämä rikollisjärjestön riveissä muuttuu vaarallisesta todella vaaralliseksi, kun FBI:n ensimmäinen tummaihoinen naisagentti Nina (Rachel Hilson) saapuu kaupunkiin päämääränään tuhota kuljettajan rikollisperhe.
Sarjan muissa rooleissa nähdään muun muassa Keith David, Sydney Elisabeth, Greg Grunberg ja Camille Guaty. Jaksot julkaistaan Max-suoratoistopalvelussa viikoittain alkaen 16.5., huipentuen 4.6. nähtävään päätösjaksoon.
Pee-Wee As Himself
Katsottavissa Maxilla 24.5. alkaen
Pee-wee Herman oli ikoninen komediahahmo 1980-luvulla. Hahmon takana oli Paul Reubens, jonka yksityiselämää pääsemme nyt vihdoin kurkistamaan pian julkaistavassa kaksiosaisessa dokumenttisarjassa. Sarjan kumpikin jakso julkaistaan Maxissa 24.5.
Visusti yksityiselämästään aiemmin vaiennut Reubens oikaisee dokumentissa hänestä liikkeellä pyörineitä huhupuheita. Paul käy dokumentissa läpi muun muassa sirkustaustaansa ja kokemuksiaan avantgarde-teatterin piiristä, uravalintojaan ja päätöstään pitää rakastettu alter egonsa erillään omasta persoonastaan. Reubens ei esimerkiksi ikinä antanut haastatteluja omana itsenään, vaan aina roolihahmonaan.
Vuonna 2023 kuolleen Paul Reubensin elämän pohjakosketuksina voidaan varmasti pitää hänen pidätyksiään, jolloin Paul joutui skandaalinnälkäisen median hampaisiin. Pee-wee As Himself -dokumentissa kuulemme hänen ajatuksensa myös näistä ajoista.
And Just Like That…
Kausi 3 katsottavissa Maxilla 30.5. alkaen
And Just Like That… -sarja on jatkumoa huippusuositulle, parikymmentä vuotta sitten päättyneelle Sinkkuelämää-sarjalle sekä siitä julkaistuille kahdelle elokuvalle. Nyt kolmanteen kauteensa edennyt And Just Like That… tuo siis jälleen vahvojen ja upeiden viisikymppisten ystävysten Carrien, Mirandan, Charlotten ja Seeman seikkailut kotisohvillemme.
Sarja seuraa vilkasta New Yorkin elämää rakkauden ja ystävyyden kiemuroissa. Kolmatta kautta tähdittävät Sarah Jessica Parker, Cynthia Nixon, Kristin Davis ja Sarita Choudhury. Muissa rooleissa nähdään myös muun muassa Nicole Ari Parker, Cathy Ang, Mehcad Brooks, Jonathan Cake, Mario Cantone ja Niall Cunningham.
Kolmas kausi koostuu 12 puolen tunnin mittaisesta jaksosta, jotka julkaistaan Max-suoratoistopalvelussa viikoittain alkaen 30.5. Luvassa on siis koko kesän ajaksi riemastuttavaa ja huippumuodin täyteistä komediaa, huipentuen elokuun puolivälissä nähtävään kauden päätösjaksoon.
Ismo – maailman hauskin ulkopuolinen (Ismo: Breaking Bad English)
Katsottavissa nyt Maxilla
Genre: dokumentti, komedia Julkaisuvuosi: 2024 Ikäraja: sallittu Kesto: 1 t 38 min IMDb: 7.3 |
Ismo Leikola on tälläkin hetkellä yksi maamme suosituimpia stand-up-koomikkoja. Nyt pääsemme kurkistamaan hänen elämäänsä ja uraansa hauskassa ja mielenkiintoisessa dokumenttielokuvassa Ismo - maailman hauskin ulkopuolinen.
Lapsuutensa Jyväskylässä viettänyt Ismo oli lapsena vilkkaalla mielikuvituksella varustettu ujo poika, jolla oli vaikeuksia kuulua joukkoon. Stand-up-komedian opiskelija-aikana löydettyään hän nousi nopeasti Suomen komediatähdeksi, mutta pelkästään kotimaan kamarat eivät hänelle riittäneetkään. Suursuosioon Suomessa noustuaan Ismo päätti valloittaa myös maailman tunnetuimpien stand-up-koomikkojen kotimaan, eli Yhdysvallat.
Dokumenttielokuva kertoo, miten itsensä ulkopuoliseksi kokeva pienen paikkakunnan kasvatti kääntää erikoisuutensa voitoksi ja äärimmäisen kovalla työllä sekä itseensä uskomalla onnistuu nousemaan rakastetuksi supertähdeksi. Dokumentissa valotetaan lisää hänen elämäänsä ja uraansa, samalla kun näemme Leikolan valmistautumista oman komediaspesiaalinsa nauhoitukseen.
King Richard: Williamsien tarina
Katsottavissa nyt Maxilla
Genre: elämäkerta Julkaisuvuosi: 2021 Ikäraja: 12 Kesto: 2 t 18 min IMDb: 7.5 |
Serena ja Venus Williams ovat aikamme kuuluisimmat tennistähdet. King Richard: Williamsien tarina on Reinaldo Marcus Greenin ohjaama tositapahtumiin pohjautuva draamaelokuva. Tarinassa keskitytään Williamsin supersiskosten isään Richard Williamsiin, joka omalla sinnikkyydellään onnistuu mullistamaan koko tennismaailman.
Richard Williams (Will Smith) on vaativa mutta rakastava isä. Hän on jo alusta lähtien varma omien tyttäriensä saavuttavan suuria elämässään ja heistä kasvavan tulevaisuuden tennistähtiä. Venuksen (Saniyya Sidney) ja Serenan (Demi Singleton) nostamisesta tennismaailman huipulle muodostuukin Richardille pakkomielle. Lähtökohdat ovat haastavat rodun ja perheen vähävaraisuuden vuoksi, mutta lopulta Richard oman visionsa ohjaamana saavuttaa tavoitteensa ja nostaa siskokset maailmanhuipulle.
Bambi – Tarina metsän elämästä
Katsottavissa Maxilla 3.5. alkaen
Genre: perhe Julkaisuvuosi: 2024 Ikäraja: 7 Kesto: 1 t 14 min IMDb: 5.7 |
Bambi – tarina metsän elämästä on vuonna 2024 julkaistu ranskalainen elokuva, joka perustuu Felix Saltenin klassikkokirjaan. Elokuvan on ohjannut Michel Fessler, ja siinä yhdistyy dokumentaarinen tyyli ja eläinsadun elementit. Eläimet eivät nimittäin suinkaan ole animoituja, vaan ihka oikeita eläimiä.
Elokuvan tarina kuvaa kauriinvasan elämän ensimmäisiä vuosia ja koettelemuksia metsän siimeksessä. Bambi oppii jo varhain selviytymisen perustaitoja ja saa monia ystäviä metsän muista eläimistä. Pian kuitenkin elämän raadollisuus näyttäytyy, kun hänen äitinsä jää metsästäjien kynsiin.
Orvoksi jäänyt Bambi huomaa kuitenkin, ettei ole yksin: hänen isänsä, Prinssi, valvoo häntä ja opettaa suojautumaan villin luonnon vaaroilta. Elokuva on luontoa ylistävä tarina, joka opettaa meille, että toivoa ei pidä koskaan menettää.
Deepwater Horizon
Katsottavissa Maxilla 16.5. alkaen
Genre: trilleri Julkaisuvuosi: 2016 Ikäraja: 12 Kesto: 1 t 47 min IMDb: 7.1 |
Deepwater Horizon on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen katastrofielokuva. Sen tarina perustuu todellisiin tapahtumiin DeepWater Horizon -öljynporauslautalla Meksikonlahdella huhtikuussa 2010. Elokuvan on ohjannut Peter Berg, ja sen pääosissa nähdään muun muassa Mark Wahlberg, Kurt Russell, John Malkovich, Gina Rodriguez, Dylan O’Brien sekä Kate Hudson.
Deepwater Horizon -öljynporauslautalla päivä alkaa samaan tapaan kuin kaikki edellisetkin päivät. Yhtäkkiä alkaa tapahtua sarja odottamattomia onnettomuuksia, jotka tekevät lautasta räjähdysten ja tulipalojen keskuksen. Sen työntekijät jäävät loukkuun romahtavien rakenteiden sisälle, ja insinööri Mike Williams (Wahlberg) joutuu laittamaan kaiken peliin saadakseen työkaverinsa ja itsensä lautalta hengissä ulos.
Tapahtumat Meksikonlahdella on luokiteltu Yhdysvaltain historian pahimmaksi ympäristöonnettomuudeksi. Elokuvan teema keskittyykin ihmisten rohkeuteen ja selviytymiseen katastrofin keskellä. Siinä käsitellään ympäristökatastrofin vakavuutta ja sen vaikutuksia sekä ihmisiin että luontoon.
Lue lisää: